|
|
Historia
|
60 luvulla Timo Rajamäki aloitti kuljettajana Häme-Kiidolla ja 1969 osti ensimmäisen autonsa, aloittaen liikennöinnin Mikkeli-Kuopio välillä. Ensimmäiset asiakkaat olivat Savon Sanomat ja Ilta-Sanomat. |
 |
1971 muutto Lammille Mikkelistä, ja yritys alkoi kasvamaan 70 luvun lopulla yrityksessä oli jo kymmenkunta autoa eripuolilla Suomea, Kuopiossa, Mikkelissä, Lahdessa, linjaliikennettä ajettiin 7 päivänä viikossa välillä Helsinki-Kuopio. |
| |
1979 Timo Rajamäki kuoli dramaattisesti hirvikolarissa, matkalla Kuopiosta Helsinkiin, Kerttu Rajamäki siirtyi yrityksen johtoon ja saaden apulaisekseen innokkaan 10v poikansa Ismo Rajamäen, sekä paperitöistä enemmän kiinnostuneen tyttärensä Maarit Rajamäen.
|
 |
Kerttu Rajamäki teki vuosia raskasta ja tuloksellista työtä ja 24h mittaisia työpäiviä, saadakseen yrityksen jatkumaan ja siinä samalla kasvattamalla ihanat lapsensa, onnistuen loistavasti molemmissa asioissa. |
|


|
|
1997 Ismo Rajamäki perusti oman yrityksensä ja aloitti liikennöinnin yhdellä autolla ajaen Suomen ja Ruotsin väliä. Yritys on vuoteen 2007 mennessä kasvanut useaan autoon, joilla ajetaan tälläkin hetkellä edelleen Suomen ja Ruotsin välistä liikennettä 25m moduuli yhdistelmällä, Tukholman toimipisteesssä ajaen kappaletavaraa ympäri Ruotsia, sekä linjaliikennettä viikottain Ruotsista Hollantiin sekä Italiaan.
Nykyään ajamme myös linjaliikennettä Espanjaan, Lammin,Kouvolan ja Helsingin terminaaleistamme tai asiakkaalta suoraan noutaen. Terminaali toimintaa Malagassa ja Alicantessa ja sieltä käsin myös pienet lähetykset suoraan kotiovelle. |
 | |
|
|